Historia

Aluksi…

Kalastus on ollut kuvioissa mukana miltei koko elämäni. Pilkkien ja vaappujen valmistusta olen joskus nuoruusvuosina kokeillut vähäisissä määrissä. Perhoja taas on tullut väsättyä aikoinaan paljonkin, joten perusajatus itse valmistetuille kalastustarvikkeille on ollut omalla kohdallani olemassa melko pitkään.

Tähän nykyiseen tilanteeseen johtanut suurin yksittäinen tapahtuma sattui kuitenkin keväällä 2008. Asuin Helsingissä opiskeluaikojeni loppupuolta ja kalastus tapahtui rannalta käsin, toisin sanoen pikku budjetin hommaa. Olin sirpalesaaren rannalta heittelemässä erästä pyytäväksi todettua ison valmistajan rannikkovaappua ja kuinkas ollakaan, komea taimen sattui valitsemaan sen. Tunteet pinnassa väsyttelin taimenta kohti matalaa kivisärkkää, jonka rannalla seisoin yksin, lenkkarit jalassa ja tietenkin ilman haavia.. Kallion luiska oli laaja ja loiva rannan kuivalle puolelle, joten päätin vetää taimenen ylös vavalla. Taimen alkoi osoittamaan väsymisen merkkejä, joten hetki toimia koitti. Muistaakseni koko taimen oli jo kuivalla puolella, kun se luonnollisesti irtosi. Taimen tiesi totta kai mistä se oli tullut ja se lähti läpsyttelemään hissukseen itseään kohti ulappaa, koska laajahkolla luiskalla vettä oli noin parikymmentä senttiä.

Itse painuin lenkkarit jalassa ja tuulipuku kahisten perään ja kuinka ollakaan lipathan siinä ensimmäisenä tuli vedettyä leväisen kallion päällä. Kännykkä oli taskussa ja köyhänä opiskelijana ensimmäinen ajatus oli heittää kapula kaaressa kuiville. Käännös kalan puolelle, jossa määrätietoisesti ulapalle uivasta taimenesta näkyi enää vilaus kun se katosi syvempiin vesiin. Joitain kirosanojakin saattoi tässä vaiheessa suusta lentää, kun liukastelin märkänä rannan kuivemmalle puolelle. Puhelin kasaan ja rannalle jäänyt vapa käteen. Uistimessa oli jotain outoa. Ensimmäinen ajatus oli että uistinrengas oli pettänyt rytäkässä, koska ainokainen koukku puuttui. Lähempi tarkastelu kertoikin että muovisesta rannikkovaapusta onnettomasti niitattu takalenkki oli mennyt koukkuineen päivineen kalan mukana. Runko oli takaa halki, joten se oli mitä ilmeisimmin osunut kiveen jollakin rannansuuntaisella heitolla. Tästä suivaantuneena ajattelin saman tien, että teen itse samanmoisen kapistuksen, jossa on läpilanka.

Suunnittelua

Kalastus.com oli tässä vaiheessa tuttu sivu ja tuohon aikaan sieltä löytyi vielä hyvä rakentelu osio, jossa oli aiheesta aktiivista keskustelua. Rannikkovaapuista juttua ei löytynyt, mutta kevennetyistä lusikoista oli sitäkin enemmän. Kevennetyn tekemisen perusidea oli loppujenlopuksi toteuttavissa melko pienellä budjetilla. Ei muuta kuin läheisen kauppakeskuksen rautakaupasta ruostumatonta runkolankaa, epoksia, huonekalulakkaa ja tinneriä. Askarteluliikkeistä löytyi ohutta korkkimattoa sekä hileitä, suklaalevystä sai ohutta foliota. Loput työkalut ja tarpeet, kuten pellin sain sosialisoitua isältä ja tutulta autonrakentelua harrastelevalta kaverilta.

Ensimmäiset tekeleet syntyivät melko tuskattomasti, ja ne jopa uivat siedettävästi. Tuli niillä jopa jokunen hauki.

kuva1

Ensimmäinen nelikko

Joku kymmenkunta uistinta rakenneltua oli selvää, ettei pelkillä hileillä ja tusseilla pötkitä kauhean pitkälle. Kompressorin, kynäruiskun ja maalien ostaminen oli edessä. Halvin kompressori jota kannoin kesäisessä rankkasateessa kaksi kilometriä kaupasta metroon piti muistaakseni melkein 100dBn ääntä. Tuli opiskelijasoluun hetkittäin tavallista enemmän melua. Selväksi tuli myös se, että huonekalulakka oli vaihdettava johonkin kestävämpään.

kuva2

Ensimmäiset ruiskumaalaukset

Vauhti kiihtyy

Alamittoja oli tullut jokunen, kunnes se ensimmäinen mittakala nappasi Lauttasaaren sisä-hatulta keväällä 2009. Tästä ja muutaman rannalta kalastajan kannustavista kommenteista uistimiani kohtaan laitoin jotain yksittäisiä tekeleitä myyntiin forumeille syksyllä 2009. Uistimille en ollut jaksanut ajatella nimeä, joten myynti ilmoitus kulki nimellä Pilkkikunkun kevennettyjä. Kauppa kävi yllättävän hyvin ja palautteessa alkoi olla jopa ihan oikeita kalajuttujakin.

kuva3

Ensimmäinen myyntierä melko kevyitä korkkikevennettyjä

Valmistusmäärät alkoivat kasvaa ja nurkkiin rupesi kertymään kaikenlaista uistimenvalmistus tavaraa, ja vapaa-aika alkoi kulua enenevissä määrin nikkarointiin. Kerrostaloasunnon vessa alkoi olla useammin lakkauskäytössä, kuin siinä varsinaisessa. Sen aikainen kumppani ei aina välillä ostanut ideaa, että vesassa on käytävä 3M-hengityssuojain päässä. Yksi epäsymmetrinen malli alkoi vakiintua ja sai nimekseen Pettäjän. Oma kalastus tapahtui pääosin rannalta, joten malli oli melko kevyt tässä vaiheessa.

Pettäjiä alkuajoilta

Pettäjiä alkuajoilta

Kapeasta puikkomallista tein muutamia protoja, kunnes syntyi lyijykynän ohut pitkula, joka sai nimekseen Laihis. Olin juuri saanut veneen ja syyskausi oli aluillaan. Lähdin koeuittamaan kahta ensimmäistä Laihiksen protoa, kun ensimmäiseltä paikalta nappasi sinisempään väriin miltei heti mittakala. Malli oli siinä.

Laihikset

Laihikset

Pajaa kohti

Menin hankkimaan alkuvuodesta 2011 reissaavan työn, joten kalastus ja uistintenteko muuttui vähän sattumanvaraiseksi. Uistimiani käsiin saaneilta ihmisiltä tuli kyselyitä harvakseltaan, harmittavaa oli se että joutui usein tarjoamaan eioota ja tulevasta ei osannut oikein sanoa mitään. Asia muuttui 2013, kun sain vuokrattua sopivalta paikalta Helsingin Hernesaaresta kaksi 10 neliön vanhaa toimistohuonetta.

Toiminimen perustaminen oli edessä seuraavaksi. Pettäjä teemalla ajattelin jatkaa ja mieleen tuli Vedätys-viehe. Sanaa tovin maisteltuani mieleeni tuli enemmänkin vetouistelu ja vetovaaput. No kevennettyjä vajotetaan, joten tästä aasinsillasta päädyin Vajokki-vieheeseen. Perinteisiä omia nimikirjaimia en viitsinyt käyttää, koska aikoinaan joku toinenkin EV on tehnyt tämmöistä tavaraa. Päivätöiden jättäminen toistaiseksi oli myös toinen tosiasia.

Nyt ajatuksena on katsoa miten itsensä voi elättää kalastus harrastuksella.

Helsingissä Kesäkuussa 2013

Esko Vuori